sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Öö-day photos

Perjantai paljastui öö-päiväksi: aamulla unohdetaan herätä riittävän ajoissa, ja kun sitten herätään huomataan, että hei aikaa ei oo muuhun kun lähtöön. Joten päälle eksyy öö-aamuna öö-vaatteet öö-kampauksen ja -meikin kanssa. Ugh--

Hiiaa, koulukoulukoulukoulu. Ja tuo ei ollut sitten innostunut minätykkäänistuakoulunpenkilläjaopiskellamtematiikkaakunaikapysähtyy-hihkaisu.. Kaikkee muuta.

KLO 11.45 kuva kertoo kaiken.

Öö-päivän vaatetus siis nuhjuharmaavetoketjullinenviritys (olen rakastunut pitkiinjajärjettömiinyhdyssanoihin O.o!) kirpparilta, muhkee valkonen kolmiohuivi, jonka taakse piiloutua, reikäset pillifarkut ja tossut.


Tämä ja edellinen kuva otettu siis luxus-ajalta kun ois kyllä pitänyt olla jossain muualla, ehkä oppitunnilla, pitkätylsäjamuutenkinepäolennainenjuttu. Takana raapustaa Sanniii.

Iltaohjelma olikin sitten pikkupentujen pikkujoulut 8 ) Teatterilla ne pidettiin ja ohjelmassa niille oli leikkejä ynnä muuta kivaa, kaikkea josta pienenä vaan saattoi haaveillaa. Oli joulutaikamaa. Meidän osaksi lankesi musiikki, joten mehän siellä vedettiin oikeen urakalla kissapuvuissa veisattiin joululauluja, ai että! (Huomoi luolamiehet, jotka juoksee joko vessanseinällä tai sitten ne on Vilman päästä karkaavat viimesetkin järjen rippeet...)Meouw!

Rankkojen hippojen jälkeen saatiin onneksi yllätyspussit, iiiih, jotka sisälsi kaikkee omenoista ahaa-pötköön. Ei sillä riemulla rajaa kun meikäläinen sai käsiinsä rapisevan, punaisen, joulupukin kuvalla varustetun pussin. Whippiii!

Jääätiin vielä hetkeksi teatterille, näköjään viiksekäsjaväsynyt Elina valtasi tyhjän pahvilaatikon O.o...

...Ja Vilma Liisa-Ihmemaasta tutun Herttakuningattaren hameen. Vilma, varotan, siitä ei ehkä seuraa mitääään hyvää..

Illalla vielä katoin boksille jääneen Geishan Muistelmat, joka laitettakoon tän hetken ehdottomaksi ykkösleffaksi!!! Ehkä miun on sittenkin pakko maailmanympärysmatkallani (siis olen vakaasti päättäny tehdä sellaisen, oli sitten rahaa tai ei) poiketa Kiinaan, niin upealta siellä näytti! Ja ... voisin hehkuttaa siitä vaikkas miten paljon mutta mutta.. Ehkä sitten meidän vähäisetkin lukijat (oottehan vielä siellä?!) kaikkoontus kun taikaiskusta.

Öö-päivä. Kerran viikossa, Elina.

3 kommenttia:

Jennakaroliina kirjoitti...

hauskat noi teidät pikkupentu asut :)

Fia kirjoitti...

Kivoja rooliasuja. : ) Hauska öö-postaus, lisää tällasia! :D

nanskumaria kirjoitti...

mie nukuin silloku piti joskus kattoo toi geishan muistelmat :D:D