sunnuntai 3. tammikuuta 2010

E L I N A.


Haluisin esitellä teille vuorostani yhden tyypin. Sen nimi on Elina ja lempinimi vaihtelee Ellusta Kuivuriin (sen bravuuri on siis tosi kuivat vitsit, jotka kuivattaa tilanteen kuin tilanteen). Se näyttää yleensä tolta, kun tossa kuvassa - naamalla epämääränen irvistys ja harittavat silmät. Mut kyllä se yleensä ihan tässä maailmassa on, joskus tietty on niitäkin päiviä, jolloin sille saa vääntää kaiken rautalangasta.
Tunnen Ellun tosi hyvin, ollaan pidetty yhtä ihan vauvasta saakka, tosin siltä puolen muistikuvat on hieman hatarat. Nytkin se istuu tässä tuolilla ja kertoo miulle mitä se haluaa muiden tietävän siitä. Mutta ei me mikään unelmakaksikko olla, riidellään millon ehditään ja ollaan välillä pahasti eksyksissä. Silti sen kanssa on pakko tulla toimeen ja on meillä välillä hauskaakin. Joskus oon kateellinen ihmisille, jotka tunee sen paremmin kuin mie. Joskus taas en haluis tuntea sitä ollenkaaan : D.


Se ei tiedä mikä sen tyylin nimi on, mutta sanoo, että se pukeutuu vaatteisiin, joista se tykkää. Tässä kuvassa on melkein kaikki sen tän hetkiset suosikit. Huivien lisäksi se rakastaa puukorvakoruja ja isoja rannekoruja. Yleensä se jättää tarkotuksella housut pois ja tilalla legginsit, mutta välillä ne vaan luonnollisesti unohtuu (mistä lähtien housujen unohtaminen on ollu luonnollista?). Nyt se haluaisi uudet farkut, ja niiden on pakko olla kuluneet ja vaaleat; ison puukorvakorun jonka on pakko olla eräästä afrikkakaupasta, kuluneen ja nahkaisen käsilaukun. Se ostaa useammat vaatteensa kirppareilta tai saa kavereiltaan, mut kyllä se hooämmän kassaakin vaivaa.



Sen melko pitkäaikainen musafanituksen kohde on Rancid. Uudempi löytö on Plain White T's. Musat ei kyllä vaikuta sen tyyliin, vai näyttääkö se punkkarilta? Mut kyllä sen koneelta löytyy vaikka mitä r&b:stä gospeliin. Musiikki on ollut sille aina tärkeetä ja jo 10-vuotinen harrastus. Pienenä tottakai unelma-ammatti oli rocktähti, nyt se soittelee enimmäkseen vaan omaksi iloksi.


Sen haave on matkustaa niiiiin paljon kun se ikinä pystyy, ja onse jo nähnytkin muita maita enemmän kuin yhden käden verran ja Suomeakin kiitänyt ristiin rastiin ympäri. Seuraavaksi se suuntaa huhtikuussa kavereiden kanssa Budapestiin ja oottaa sitä innolla. Me mennään yhdessä. Välillä se kertoo, kuinka sille iskee ahtaanpaikankammo, kun on jumissa täällä, mutta kyllä se siitä. Joskus, kun se saa tarpeeksi rahaa, eessä on maailmanympärimatka, jonne on tervetulleita mukaan kaikki puolituttujen kaimojen koiratkinn.
Matkustamisesta puheen ollen, arkisin kaikki sen paikastatoiseensiirtyminen tapahtuu välillä koti-keskusta-koulu-instituutti-teatteri-kavereiden kämpät. Mut näin lomaisin (sillä on välillä kirjoitusonglemia) se herää sillon kun aurinko laskee ja käy taas nukkumaan.

Tässä on siis päällisin puolin se tyyppi, jonka mie oon oppinut tuntemaan... Mutta siinä on monta kerrosta, niinkun sipulissa (joo, se katsoo lastenleffoja, mm Shrek on hyvä), eli vähän aikaa menee kunnes sen oppii tuntemaan kokonaan.. Mut kerrottakoon nyt vielä pientä triviaa:

x se on koukussa joskus jonkun onkeen (KUIVURI), mandariineihin, horoskooppeihin, kavereihin, hölmöilyyn, huulirasvaan...
x teatterista tullut sille melkein elämäntapa
x ei ole vegaani vaikka haluisi
x VALOKUVAA ja toivoo olevansa joskus ammatikseen kameran takana
x Can't avoid speaking English ja se ärrsyttäää sitä järjettömästiiiii
x esittää tyhmää, vaikka se on oikeesti ihan viisas...

x ei syö salmiakkia
x tykkää kliseistä vaikka epätoivosesti esittää muuta.
x sillä on aina ollu vaaleet hiukset, vaikka haluis kokeilla jotain muuta ?

Ja vielä helmi vuodelta nollaseiska oisko:

Kyseessä siis melkein vuotuinen rock-festari täälläpäin, Elina ja Vilma pieninä ja viattomina.

-Elinaaa

6 kommenttia:

C`est la vie kirjoitti...

hei sisko, tää helmi ois vuodet nollakasi, ettästiedät, vuonna nollaseiska mulla oli blondit mutta siitä ei puhuta (: (enkä revenny ongenkoukkujutulle, liikaa kuivurin kanssa tekemisissä, or what u think) eip*rse kommentoin jo omaan blogiin, jotain rajaa...

pietu. kirjoitti...

Oioioi.. tätä mie ootin;D toivottavasti elina sitten ammattilaisena osaa ottaa niitä kuusipallo kuvia:D "x sillä on aina ollu vaaleet hiukset, vaikka haluis kokeilla jotain muuta ?"<-- ja tosta en ole varma haluanko tietää enempää=S

EmY kirjoitti...

nooo pietuun lisäten onha ekil ollu tummemmatki kerra ! muahahaa siin tuliki yks niistä lukusista lempinimistä! ja ette varmaa arvaakkaa kukapa se täällä!? :D
ah,ja kuka ottika 'elina ja vilma pieninä kuvan' :D
koti-keskusta-koulu-instituutti-teatteri-kavereiden kämpät <--- paremmin ei vois arkea kuvataaaa!
lööv shrek kommenttiiiiaaa :D
'jätit on kuin sipuli! niissäon kerroksia!'
oooi tykkääksie klisesitä!
mie en oo tänää muuta tehnykkää ku kattonu nyyhky-angsti-leffoi ja itkeny vaaaa!
mie ostan vihreen väri paketin ja värjään siu hiukset ku nukut!

C`est la vie kirjoitti...

Vilma: Sori, tajusin et nythä on 2010, mutt en nyt jaksa korjata sitä, olkoon noin : D! Kuivuko vaatteet vai haluutko lisää? : D

pietu.: Toivotaan, et osaisin.. pitäis mennä johonki kurssille :s!

Emmy: Noo, tietyt kliseet on kivoja, mut serenaadi ikkunan with viulut ja sellot menee jo vähä yli (=!

eMy kirjoitti...

äääää, eihän mee.... (no joo todellaki menee!!!)

EmY kirjoitti...

hhheijjjei! uuttaa uutttaaa! mie oon käyny tänää vähä välii kattoo oisko ollu uutttaaa! mie todellaki ooon koukussaaaaaapuva