torstai 26. huhtikuuta 2012

72 days until...







(pics: weheartit.com)

-Vilma, jee !!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

teatteriateatteria.

Mie oon aikuinen.
 Jännä juttu, aikuisuus. Saan ajaa autoa, käydä rimpsalla, ostaa taikajuomia, kuitata omat poissaoloni luvallisiksi (tiedon paikkansapitävyydestä riippumatta), katsoa aikuisten elokuvia, puhua aikuisten asioita ja olen muutenkin kaikinpuolin varteenotettava äänestysoikeuksellinen Suomen kansalainen. Kaikkien huvituksien lisäksi eteen läsähtää kasapäin velvollisuuksia (tai näin sanoi äiti, mutta en ole eroa entiseen huomannut). Ja vaikka oon ihan pieni vielä!
Elämäni viimeiset kaksi kuukautta oon viettänyt kuvissa näkyvässä toisessa kodissa; teatterissa. Kokoon kyhätty Fedja-Setä, Kissa ja Koira päättyi viikko sitten ja sitä juhlistettiin, missäs muuallakaan kuin teatterilla.
Vieroitusoireiden vuoksi oli sitten aivan pakko viettää synttäreitä perjantaina Teatterissa. Ei tälle taiteilijaelämälle näy loppua :D


-ellu 18v.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

The Wedding
















Hyvät naiset ja herrat, nyt, vähän yli kaksi kuukautta myöhässä näette hääkuvat päivältä 11. helmikuuta. Koska en halunnut pilata kuvien välejä tekstillä päätin, että on nerokkaampaa kirjoittaa kuvatekstit numeroituna tähän, jotta voitte palata kuviin yksi kerrallaan.

Kuva 1: Hetki n. 20 min ennen vihkimisen alkua, hääauto myöhässä, sulhasella kuskin numero, sulhanen kirkossa n. 3km:n päässä.

Kuva 2: 15-10 min ennen vihkimistä, auto tuli, autossa vikaa, savua tuli ja vettä tarvittiin, eikä kellään ollut.

Kuva 3: Kaikesta huolimatta auto kulki kirkolle, kuten näette, ja aviopari vaihtoi ensimmäisen suudelman avioliitossaan. Romanttista.

Kuva 4: Auto kulkee myös pois, oi onnea.

Kuva 5: (joudun itsekin tarkistamaan joka kerta mikä kuva on menossa) Tässä olen minä punaisissa huulissani ja feikkiripsissäni.

Kuva 6: Kynttilät ovat itseni asettelemat, ruokaa oli kuten näette, ja oli myös häitä seuranneen viikon ajan, nimim. pursus korvista.

Kuva 7: Naistenvessan hätävaralaatikko. Sieltä puuttui kortsut, ehdotin kyllä, mutta en löytänyt, ei sillä että olisin tarvinnutkaan, nyt olen sitten toisella kuulla raskaana. Vitsivitsi en ole.

Kuva 8: Kannattaa vaalia molempia.

Kuva 9: Kakkua ja mazariini, sweeeet, sugar...

Kuva 10: "Kumpi teistä ?" Kuvan perusteella molemmat, epäjärjestystä.

Kuva 11: Jos lavaa ei anneta, tanssilattia otetaan. Hyvin mahdollista, että kuvassa on sulhasen siskon poika. Luulisin.

Kuva 12: Nennan ja Jannen häävalssi, minä lauloin, minä soitin ja mummi varmaan itki. Sellasta se aina on. Nooo, vitsivitsi.

Kuva 13: (sitä ei oikeasti ole, älkää etsikö) Tässä Elina kuvaa itseään palvelijavessassa, Elina oli maksettu kuvaaja, töissä tätini häissä, ja SIKSI häntä ei näy ylläolevissa kuvissa.


HUH, siinä se, olipa niin hankalaa, etten voinut tehdä aikaisemmin. Ellu vihjaili elvytyksessään, että olen tilannut jotain, nimittäin: KAKSI LENTOLIPPUA BERLIINIIN, minulle ja muotisiskolle. Berliiniin, koska sieltä lähdemme reilaamaan alemmas Eurooppaan ja on jännää !
Ja sitä vaan myös, että tänään saimme toisen, koulun kustantaman matkan Pietariin ensi kuussa, eli ihan jees, siltä väliltä.

Vielä sellanen juttu, että nyt on kevät, tennarit, nahkatakki, punaiset huulet ja -kynnet !!

-Vilma, aikuinen nainen, kypsä Einstein ja katkera antineitsyt.