Juhannus oli ja juhannus meni. Saimaa oli tyyni ja minä myös, olo kevyt ja odottava. Sanotaan aina, että juhannusöissä on taikaa ja kai niissä vähän onkin. Järvi kutitti sormenpäitä, tuuli viskoi sulkia ja mieli oli jossain aika korkealla keskustelemassa korkeampien kanssa hämärästä tulevaisuudesta. Voisi sanoa, että paikoitellen olin huonoa seuraa kaikille paitsi itselleni, mutta illan tullen lauloin ihmisille ilosta ja surusta ja maailman väreistä Elinan säestäessä tuntematonta laulua kitarallaan. Ja oli meillä kevyttäkin menoa:
Joku purki turhautumistaan hetki sitten veneestä pudonneen Akselin selkään.
Elämme jännittäviä aikoja, kutkuttaa !
-Vilma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti