maanantai 15. elokuuta 2011

3 x festarit

Taas se alkaa, nosta jalkaa, koulu tietä kuljetaan, selkään reppu, joka heppu, matkaan hei, nyt marssitaan...Kesäinen loma pyörähti mukavasti teatterin lavalla, viulu kädessä ja makkaraa syömällä. Tuli muun muassa käytyä mökillä, alastonuinnilla, extempore roadtripillä ja pääkaupungissamme. Sain aurinkoa niin paljon, että selkä loi nahkansa, sushia, kukkia ja suklaata, ison itikanpureman, vasemmistonuorten mukinalusen ja ilmaisen huivinkin. Ei ehkä erikoinen kesäaika, mutta todella kiitollinen oon sen tuomasta nukkuma-ajasta ja trooppisista säistä <3

Kolme kertaa festarit oli pitkin lomaa, ekana ihan tää kotikaupungin BigBandit. Todella harmi, et joku ylempi taho on pistänyt teltan kielletyksi meiltä ah-vielä-alaikäisiltä,joten yhtään esiintyjää ei valitettavasti tullut nähtyä, kuultua kyllä vähän epäselvästi.

















Toiset festivaalit pidettiin heinäkuun keskellä, tällä kertaa jo perinteeksi muodostunut RADANVARSIROCK'011. Hieman tihkuinen sää ei haitannut, sillä hätä keinot keksii. Koko ilta vietettiinkin sitten todella - siis TODELLA ison pressun suojassa, jota kannetteli mm. yksi auto, heinäseiväs ja tikapuut. Esiintyjät meidän leirintäalueelle kuului ilman ongelmia ja todella kaukaa nähtiin lavan valot. Kuvamateriaali on joltain osin riskirajoilla, joten tässä on siveimmät otokset.









Viimeisillä olin nyt ihan tänä viikonloppuna Mikkelissä, JurassicRokissa. Bändejä tuli tsekattua ja parhaat keikat oli ofc Apulannan, Palefacen ja Raappanan. Teltassa nukkuminen veti miut melkeen hypotermian partaalle, mutta kaikki oli sen arvoista. Söin paljon tonnikalaa ja yhden P:llä alkavan halpamerkin sitruunajääteetä en juo enää _ikinä_. Aha!, you know what it is: black and yellow, musta keltanen, paska keikka. Ainiin ja reivikopissa oli yöllä melko hikistä hommaa !!















Juu. Se. Oli. Mukavata. Yksi kysymys joka näiden juhlintojen jälkeen edelleen möyryää mielessä. Sitä vaan että mikä siinä on, että ne paskatilat pitää aina pistää niin surkeeseen kuntoon? Bajamaja nautinto menee ihan pilalle kun pitää varoa miinoja yms kivaa. :[ (Anteeksi, mie olen aika väsynyt)




-ellu, se joka oottaa joululomaa
p.s ja mie en nyt tiedä mikä tota riivaa kun se puskee noita isoja välejä tonne, en mahda mitään :'( VILLU AUTA

Ei kommentteja: