Luonnon helmassa

On tässä pikkukaupunkiasumisessa puolensakin, kuten vaikka takapihalta lähtevä pelto minulla ja vieressä pikkuista metsää Ellulla. Varsinkin kokeiden aikaan mieli tarvitsee kehon ohella tuuletusta ja männäviikolla tulikin reippailtua tavallista enemmän poluilla kuin asfalttiteillä. Muutenkin oon fiilistellyt syksyä äidin oikeassa villapaidassa (kutittaa vähän), kuunnellut Jippua (musiikillinen häpeäpilkkuni kuulemma) ja syönyt uunissa sokerin, siirapin, voin ja kaurahiutaleiden kanssa paahdettuja omenoita.

 Siinä olkaa hyvät, maailman söpöin kuonoton koirani (jolla on purkkaa palleissa), joka suree sitä, että niin monta omenaa lojuu maassa ilman syöjiä missään.

Käytiin Ellun kanssa vähän tuulettumassa vetten äärellä sunnuntaina ennen suurta englanninkielistä koitosta. Vähän jännitti ja nyt jännittää tulokset (en oo uskaltanu ees käydä kysymässä alustavia), salissa vietin vähän yli neljä tuntia, söin banaanin, kaksi satsumaa ja jugurttikarkkeja, pelasin lottoa, pudotin kynän (jotta sain valvojan nostamaan sen takaisin miulle, hassuja sääntöjä täynnä koko kokeet) ja mustasin palloja tunteella ja tarkkuudella. Siinä se, yhtä helppoa kuin viulunsoitto, jota tätini kuvasi pienenä sanoin: 'kunhan siinä vaan keppiä heiluttelee', nyt hän on viulunsoitonopettaja.

Ja taas tänään mätin vuokaan omenat ja tykötarpeet ja tyrkkäsin uuniin, nyt se höyryää tuossa pöydällä.

Nyt vähän rentoilua, matematiikan yo:hon vielä yli viikko, joten no panic !
-Vilmaaaaa

p.s. ainiin, lupasin mainita Simonin tässä tekstissä, joten jotta säästyn parisuhderiidalta, niin tässä, ole hyvä ! (se oli vitsi, ei myö riidellä)