sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Radanvarsirock via mobile



Oh my shit, kesä on nyt virallisesti ohi: jokavuotinen Radanvarsirock oli eilen ja olo tänään ihan sen mukainen. Viisaudessani päätin, että Nokiaphonen kuvanlaatu ei kestä isoja kuvia, mutta fiilis toivottavasti välittyy. RR oli viime kertoihin verrattuna hieman intiimimpi, pienempi, tunteikkaampi ja vähän enemmän täynnä leirintäalueella soitettua livemusaa.
Ennen suoritusta nautimme Dexalia mehukattipurkista ja suorituksen aikana Broadway-sipsejä. Festaripäiväkirja oli menossa mukana, en osaa sanoa, onko enää.


Häpeäpuku. Elinan ilme oli liian kuuma, siksi über-muokkaus. Moni ansaitsi puvun rötväämällä, mutta Elinan moka oli vielä pahempi: kirjoitusvirhe instagramissa (kyseessähän oli RR '013 EI 0'13).




Kyseenalaista nimeä kantava duo räppäsi ja beatboxasi kuluneesta kesästä ja vähän muustakin. Tämän jälkeen lavalle nousi duo Löysä ja vieraileva ylipappi Antto, kolmen biisin keikka venyi ja yhtyeen kokoonpano laajeni, kun kaivettiin esille Laurin laulukirjat (Elina hävitti omansa, noloa).


Elina on siitä paras ystävä, että tajuaa aina muistuttaa hunsvottivilmaa vedenjuonnista ja roudaa tuopillisen elämännestettä festarikeittiöstä, kun suu alkaa kuivaamaan. 04:30 suuntasimme vielä neljän juhlijan voimin Seven-grillille ja söin maailman parhaan kanarullan. Tuntia myöhemmin olin omissa lakanoissani ja totesin selvinneeni tästä kesästä.


Aamulla olo ei ollut yhtä voitokas. 

Tämän kesän jälkeen voin kai kuitenkin suoda itselleni yhden janoisen ja päänsärkyisen päivän.

-Vilma

Ei kommentteja: