Juhlakiloja ei voi estää

Selatessani tuossa loman aikana kameraani kertyneitä kuvia huomasin, että niissä esiintyi minulle hyvinkin rakas asia: ruoka. Ruokakuvia oli ihan hurjasti, enkä ole edes mitenkään erikoisesti kiinnostunut ruokien kuvaamisesta tai koe olevani siinä kovinkaan hyvä. Näihin ruokakuviin lienee suurimpana syynä se, että vuoden suuremmat juhlapyhät, kuten joulu ja pääsiäinen, sekä ei niin pyhät uusi vuosi, vappu ja juhannus pyörivät ruoan ympärillä (ainakin meillä). Yritin poimia vähistä vähän muitakin ja karsia samalla ruokaa, naamojen osuus on totuttua pienempi, koska tuntui, että ihmisiä kyrsi kameran kanssa pyöriminen.

Jouluaaton vietimme tädilläni, uudessa kodissa, jossa ruoka tuoksui ja menun sai lukea paperista. Alkuun joimme glogiä ja ihmettelimme uutta asuntoa. Ruoka poltteli aikuisia, lahjat lapsia ja molemmat minua, on kai pakko myöntää, että ekologinen-minä peittoutuu materialistin alle aika usein.

Tuo lahjakasa kyllä sytyttää vahvemmankin, vaikka alemmassa kuvassa yritetään urhoollisesti peittää innostusta väkinäiseen hymyyn. Yksi maksimissaan kymmenen euron lahja per aikuinen ei toiminut tälläkään kertaa, itsekin lipesin hinnasta muutamaan otteeseen (mikä tuntuu jälkikäteen huonolta idealta, koska kyyneleitä laskien käytin puolet joulukuun palkastani uusiin silmälaseihin).

 Kaksi jouluruokakuvaa: ikirakkaat laatikot ja tauon jälkeen palannut kinkku. Vaikka melkein kukaan ei jaa rakkauttanu lanttulaatikkoon, hehkutan sitä silti, voisin tehdä siitä talvi- ja syysruoan pelkän jouluruoan sijaan... Jos omistaisin vuoan.

 Kotona meillä oli kynttilätunnelmaa ja kokoonnuimme tapanina vanhan ja puisen pöydän ääreen pellon reunaan nauttimaan vielä kerran jouluruoasta. Illalla suuntasimme vielä baarin pöydän ääreen juomaan hillitystii ja laulamaan karaokea. Nolo orava-duomme kävi lavalla vetäisemässä vanhan tutun Lemon treen.

 Tässä vaiheessa huomaan, että muokatut kuvat eivät ole päätyneet blogiin, mutta en jaksa välittää, koska viuluni odottaa syyttävänä kotelossaan. Tässä kuvassa on menossa juusto-tee-viinihetki ja tämä lisättiin tänne kahdesta syystä: haluan esitellä täydellistä teepannuani ja täydellisiä viinilasejani ja koska Elinan ilme on lumoava.

 Taas pääsimme vuoden loppuun, kertasimme kohokohdat (reili, tietenkin) ja teimme hyvää ruokaa, eli tortilloja. Kuvassa quakamole tekovaiheessa, en ole koskaan maistanut sitä kakkaa mitä saa purkissa, mutta uskallan veikata, että tämä on vaan niin tuhat kertaa parempaa.

Pöytä on katettu! Jauhelihan mausteseosta tai salsaa ei tehty itse, mutta ehkä jo seuraavalla kerralla jaksamme, tällä kertaa oli liian nälkä. Illalla paukuttelimme raketteja ja valoimme tinaa, klassista, vaikka nakit ja perunasalaatti puuttuivatkin. Puolenyön ilotulituksen, koskinäytöksen ja vuoden 2013 ensimmäisten kaljojen jälkeen suuntasin kevyen vuodenaloituksen kunniaksi kebabin kautta sänkyyn ja nukuin iltapäivä kahteen. 

Meikä, otsatukka ja yksi joululahjoista, joka sekin tuttuun tapaan liittyy aika vahvasti ruokaan.
Nyt vähän jänskätellään vuotta 2013, vähän kaikkea uutta ja siistiä on tarkoitus toteuttaa: kirjoittaa ylioppilaspaperit, valloittaa Itä-Eurooppaa ja ehkä vähän jotain muutakin, mistä kuulette sitten myöhemmin. Aika varmaa kuitenkin on, että Ellu ja Villu, aka Nolo Orava jatkavat samalla asenteella, kuin viimekin vuonna: let's not fuck this up. Koetetaan pitää toisen blogimme nimi, Vituiks menee kuitenkin edelleenkin pelkkänä vitsinä.

Nyt menen soittamaan sitä saksalaista, jos sitä vaikka tässä keväällä suorittaisi kaiken muun ohessa sen ISON (miksi iso?) ykkösen.

-Vilma, kuivat kädet ja kuittihaavat