maanantai 21. maaliskuuta 2011

Maanantai

06.44 ,uudet täysin mustat petivaatteet auttoivat, unista tuli valoisempia. Herätessä mieli on vaan aina täynnä juttuja, niin paljon juttuja että tulee paha olo. Horoskoopin mukaan rakkauselämässä on tänään mullistuksia, mielenkiintoista, sillä itse henkilökohtaisesti kyseenalaistan R-termin. Tuttavani Wikin mukaan se on syvää kiintymystä johonkuhun/johonkin. Urbaanissa sanakirjassa kyseinen sana löytyi yhdeksästä kohtaa, listalla Brokeback Mountain sekä kaveripano. Tiedä sitten kumpaa uskoa. Söin samalla appelsiinin. Söin myös paljon paljon muutakin, sillä olen isojen ja värikkäiden aamiaisten todella hyvä ystävä. Kuulin tänään pääseväni vuoden päästä Pariisiin ja tämän takia vähän hymyilinkin. Minulle myös huudettiin, kun valehtelin. Silti, äänenkorotus oli aiheetonta, olisin ymmärtänyt jopa ilman vihaista silmää. Mutta kaikilla on tapansa, toisinaan ihmiset eivät vain ymmärrä. Välillä volyymin lisäksi täytyy lisätä lauseeseen myös henkilön nimi. "ELINA, ei noin". Kysyin tänään miksi-kysymyksen, joka käsitteli aihetta lukio. Mitä mie täällä teen? Vastaus kuului olkapäältäni: "Kuuntelet kotimaisia uutuuksia ja kevyen musiikin klassikoita". Ja todellakin, 75 minuuttia korvissa jammaili eppunormaaleita monta kertaa.






Liukuovista sisään astuttuani näin pomon rohkelikkopipossaan. Hän morjensti minua. Kolmen iskelmälevyn paketti maksoi vain seitsemän ja toista euroa, vaikka myöhästyimme mammuttimarkoilta. Kaksi outoa tyyppiä osti ekojugurtteja. Ne on sitä tiettyä ihmisluokkaa, että ostaa mitä vain, missä lukkee bio tai eko. Kassalla oli mies vääntyneine jalkoineen ja kävelykeppeineen. Ensin mieleen vyöryi se sääli, mutta tyyppiä tarkastellessani huomasin päässä mustan pipon. Dude käveli ohitse hitaasti ja vaivalloisesti. Pipossa sillä luki "Perässähiihtäjä". That's the attitude !

Kuvat oli alkuvuodesta tehdyltä Tallinnanreissulta. Juuuuuuuu, ellu.

3 kommenttia:

pietu. kirjoitti...

HEEI, ihan mainio oli tämä kirjotus. Tosi piristävä ja hauska!
Et muuten kertonu tosta Pariisista. =)

C`est la vie kirjoitti...

Unohdin (=

ansku kirjoitti...

http://aanski.blogspot.com/2011/04/joskus-hyvaan-fiilikseen-riittaa-vain.html

HAASTE!! miun blogissa siis! ;)